Muuttovelvoitettuna eläjä, uuden ajan kiertolaiset
Siitä se kiertolaiselämä alkoi kun jäin eläkkeelle vuonna 2007 sairauteni vuoksi. Aivan hyvin elin säästöilläni sinne vuoteen 2009 mutta sitten oli ihan pakko lähteä anomaan harkinnanvaraista taloudellista tukea ja jopa toimeentulotukea, sillä laskurin mukaan minä sain käsityksen olevani siihen oikeutettukin.
Selvitykset sosiaalivirastossa tehtiin, mutta minut velvoitettiin muuttamaan 3 kk sisällä halvempaa asuntoon ja kun olen toimittanut tarvittavat paperit asunnon hausta voin saada mahdollisesti sitä tukea.
Poikani oli aloittanut toisen luokan ja olimme muuttaneet siihen asuntoon vuonna 2006 joten olimme hyvin kotoutuneet naapurustoon ja lapsella oli jo oma kaveripiiri. Itselläni oli sairaudenhoidosta kovasti hoitokäyntejä ja meille tehtiin myös pitkäkestoinen intervallihoito kotiin (ei liity päihdehoitoon vaikka siitä käytetään yleistä nimitystä) jossa lääkäri ja hoitaja kävivät kotona ja sain näin eväät selviytyä sairauteni kanssa kotona ilman laitoshoitoa.
Eli sairaus oli siinä vakavasti päällä ja vaikka kuinka perustelin ettei nyt ole sopiva aika muuttaa ja sain siihen jopa lääkärinlausunnon että on kohtalokas aika ruveta niin mittavaan projektiin. Silti sosiaalityöntekijä sanoi että jos en tee asian eteen muuttotoimenpiteitä he katsovat etten kykene talouteni puolesta huolehtimaan lapsestani ja voivat vaikka huostaanottaa lapseni.
Minä sainkin halvemman asunnon joka sosiaaliviranomainen hyväksyikin. Muutimme ja aloitin uudet hoidot uudessa asuinkaupungissani ihan alusta. Koko ruljanssi aloitettiin raskaine hoitoineen alusta. Poika joutui vaihtamaan koulua kesken lukuvuoden ja sopeutumaan uuteen asuinalueeseensa. Asiat siitä sitten lutviutuivat kunnes siinä nykyisessäkin asunnossa alettiin nostamaan vuokraa.
Viime joulukuussa hain lapselleni silmälaseihin harkinnanvaraista avustusta, muutoin en ole hakenut edes toimeentuloturvaa. Kaupunki napsautti jälleen muuttovelvoitteen päälle. Tällä kertaa tosin sain vuoden armonaikaa. Nyt sitten muutimme jälleen tänä kesänä, ajattelin että ehkä tämä muutto on helpompaa näin kesällä kuin mitä se sitten kun aikaraja tulee täyteen tammikuussa kovilla pakkasilla.
Nyt kysynkin teiltä arvon päättäjät, mitäs sitten tehään, tämän halvempaa ei enään löydy? Muutin jo todella pieneen kaupunkiin jossa on vuokrat alhaisempia ja se on ihan varma että vuokra nousee myös tässä. Olisiko teillä jo aika nostaa nämä vuokrien rajat mitkä otatte huomioon ja ainakin ottaa hieman huomioon perheen tilannetta ettei tässä tarvi koko ikäänsä kiertää. Aina kun vuokra korotetaan ja asumiskustannukset nousee sen rajan yli, sosiaalivirkailija laittaa sen muuttovelvoitteen päälle ja uhataan huostaanottamisella.
Faktaa näihin asioihin on olemassa. Mutta en viitsinyt tähän kirjoitukseen niitä nyt laittaa. Oulussa esimerkiksi jos vuokra ylittää kahdella henkilöllä 480 euroa, sinut voidaan velvoittaa muuttamaan asunnosta halvempaan.
Eräälle äidille annettiin tällainen muuttovelvoite myös. Hän oli vasta muuttanut kaupunkiin, mutta tukea saadakseen edellytettiin muuttamalla halvempaan. Tämä äiti masentui, lapset joutui huostaan ja äiti joutui laitokseen hoitoon. Sosiaalitoimi joutui maksamaan monikymmenkertaisesti siihen verrattuna mitä olisi voinut maksaa harkinnanvaraisilla tuilla tukemalla sitä perhettä. Tämän jälkeen sosiaalitoimi maksoi lapsen sijoituksista karseat hinnat, sairaalamaksut sekä huonekalujen varastointimaksut.
Vielä yks juttu, eläkeläiset saa hiukan parempaa asumistukea jolloin oikeasti se vuokran nettohinta jää siellä alhaisemmaksi kuin mitä yleistä asumistukea nauttiva eikä niissä ole edes sellaisia neliörajoja kuten yleisessä. Ihmettelen että ei katsota ollenkaan sitä loppusaldoa mikä siitä vuokrasta jää sen asumistuen jälkeen maksettavaksi? Vaan katsotaan sitä koko vuokran summaa. Sitten kun muuttaa halvempaan, se tuki pienenee ja tulos on suurinpiirtein plus miinus nolla. Joten minusta tämä on vain sen köyhän pahimmaista alistamista ja tälle toivoisin valtion tekevän jotain ja pian.
Tunnen olevani kiertolainen ja poikani tästä kärsii eniten sillä aina hän joutuu jättämään kaveripiirinsä eikä pääse juurtumaan oikein mihinkään. Hieno homma tämä meidän oman alkuperäiskansan köyhien tarpeiden huomioonottaminen. Kiitos ja kumarrus.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Sunna O :"Silti sosiaalityöntekijä sanoi että jos en tee asian eteen muuttotoimenpiteitä he katsovat etten kykene talouteni puolesta huolehtimaan lapsestani ja voivat vaikka huostaanottaa lapseni."
Voimia sinulle Sunna. Et todellakaan ole ainoa, jolta näitä tarinoita löytyy. Toivottavasti näemme vielä tämän lyhyen elinikämme aikana sen todellisen poliittisen muutoksen, että lasten oikeudet ja ihmisoikeuksien mukainen oikeus ihmisarvoiseen elämään ovat myös valtaeliitin mielestä jotakin muuta, kuin turvata säälimättömien globaalin kvartaalikapitalismin ehtojen mukainen elämä.
Sitten kun saa samalla kuulla, miten mutiaisille maksetaan autokoulut ja tulkit ajotunneille Helsingistä asti! Ei tämä enää ole Suomi vaan jonkunlainen Absurdistan sen jälkeen kun liityttiin EU:hun. Tulee väkisinkin mieleen, miten helpottaisi lyödä sossun kalusteet tuhannen pillun päreiksi ja antaa niille omahyväisille tantoille turpaan.
Sunna O :"Jopa kodistaan täytyy luopua, ei auta vaikka oisit kuin huonossa jamassa niin pakotetaan, uhkaillaan, moralisoidaan."
Hauska sattuma on, että sama on jo vuosikymmenien ajan koskenut Neuvostoliiton -39 aloittamaa hyökkäyssotaa vuosisataisilta kotiseuduiltaan pakenemaan joutuneita ml. oma sukuni.
Tuon kaiken seurauksena omat "mittarit" tulivat lopulta täyteen ja ajattelin, että kävipä "syvin tai matalin", puolustan omaa pakolaissukuani niin kuin demarit puolustavat esim. palestiinalaisia.
Me olemme samanlaiset tuntemukset omaavia pakolaisia, vaikka demaridosentit nimittäisivätkin meitä "taantumuksellisiksi" ja mahdollisn vasenkätisyyden vuoksi myös synnynnäisesti vammaisiksi ja "vaarallisiksi".
Alla oleva lainaus on oman sukuni sota-ajan kirjeenvaihdon perusteella syntynyttä tieteellistä tutkimusta ohi valtaeliitin omien verovaroilla kustannettujen intressien mukaisten "uuniin-duuniin tutkimusten":
The walling off protects Karelia. Although the Russians burnt the land, destroyed churches and cemeteries, and settled people from other parts of the Soviet Union in Karelian houses, the narratives that construct the memory world cherish it and protect it from the Russians.
- -
Walled off and protected as it is in the memoirs, it is symbolically outside the realm of both nation states concerned. Similar attitude towards disputed territories are found in other situations of forced diaspora. Disputed territories are symbolically meaningful exactly because of the very realm communities, not state borders, that once existed there.” (Armstrong: Remembering Karelia, Berghahn Books 2004)
Eivätkö vihreät miehet ole vielä ehtineet opettaa Reijalle että ei se partasuulapsiin sijoitettu raha ole yhdeltäkään suomalaiselta pois?
Oman työnikin puolesta joudun aina joskus valitettavasti näiden KELA:n ja sosiaalitoimistojen kävelevien anaalipaiseiden kanssa tekemisiin. Byrokraattivirkailija on pääsääntöisesti aivoton apina, jolla ei ole kapasiteettia eikä rohkeutta itsenäiseen ajatteluun tai ratkaisuihin.
Omilla kasvoilla ulostuloja kaivattaisiin enemmän. Vituttaa tosin maksaa vitusti veroja ja lukea tällaisia tarinoita.
Voimia sinulle Sunna ! Olet elämän sankari! Minun kaupungissa tuo vuokraraja on 600e! Keskisuomessa !Ilmeisesti halvempia kaksioita ei ole tarjolla,siksi näin.Samaan aikaan 6-lapsiset Afrikkalais perheet tulevat ja saavat lapsilleen Jopo-pyörät ja hiusten pidennykset.
Ymmärrän heidäkin ahdinkonsa, jos maassa on sota ja nälänhätä minäkin lähtisin ! Globaali eliitti ryöstää kehitysmaiden kalat ja luonnon rikkaudet,eikä heillä ole enään millä elää.Globaali eliitti haluaa myös sekoittaa kansat ja kielet ja näin tuhota heidän omat kulttuurit(ja meidän ) ja saada uudet sukupolvet hyväksymään heidän agendansa Uuden maailman järjestyksen ,ja globaaliin roomalaiskatolisen äitimaa,kuvien ja Marian palvonnan ! SIIS Täydellisen alistumisen poliisivaltiolle ja globaalille eliitille!
http://www.endtime.net/finsk/eliten.htm
Täältäkin suunnalta kovasti voimia ja tsemppiä noiden kusipäiden pyörityksessä.

Kommentoi 14 kommenttia