Koska köyhyys on minulle tuttua ja olen siihen perehtynyt mutia myöten, ajattelin siitä paria sanasta kirjoittaa. Tässä yhteiskunnassa yritämme olla tasaveroisia toistemme kanssa ja näyttää edes siltä ettei köyhä erottuisi siitä paremmin ansaitsevasta ihmisestä. Tosiasiassa se ei enää ole kovin mahdollista. Varsinkin lapsilla on kouluissa yhä vaikeampaa pysyä tasaveroisina niiden rikkaampien lasten rinnalla.
Siitä se kiertolaiselämä alkoi kun jäin eläkkeelle vuonna 2007 sairauteni vuoksi. Aivan hyvin elin säästöilläni sinne vuoteen 2009 mutta sitten oli ihan pakko lähteä anomaan harkinnanvaraista taloudellista tukea ja jopa toimeentulotukea, sillä laskurin mukaan minä sain käsityksen olevani siihen oikeutettukin.
Selvitykset sosiaalivirastossa tehtiin, mutta minut velvoitettiin muuttamaan 3 kk sisällä halvempaa asuntoon ja kun olen toimittanut tarvittavat paperit asunnon hausta voin saada mahdollisesti sitä tukea.
Olen tavan kansalainen joka esittää tavallisen ihmisen arkipäiväisiä tyhmiä kysymyksiä ja otan kantaa moniin asioihin. Vahvoja mielipiteitä joilla ei ole tarkoitus loukata ketään, niiden kanssa minä elän.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!